13 helmikuuta, 2027 @ 21:00 – 14 helmikuuta, 2027 @ 03:00

Uniklubi Oulu,
Toppila Klubi 13.2.2027
Emma-palkittu Uniklubi lunasti paikkansa kotimaiselta rock-kentältä jo platinaa myyneellä läpimurtolevyllään Rakkautta ja piikkilankaa keväällä 2004. Toisin kuin monet muut aikalaiset, yhtye on onnistunut myös sementoimaan asemansa kestomenestyjien joukossa kahdeksalla studioalbumillaan ja peräti kolmen eri vuosikymmenen aikana ilmestyneillä hiteillään. Uniklubin tuorein pitkäsoitto 8 julkaistiin Playgroundin kautta keväällä 2023. Marraskuussa 2025 julkaistiin viimeisin single Unohda mut.
Hämeenkyrössä perustetun, sittemmin tamperelaistuneen bändin jäsenistöstä löytyy vaikutteita niin popin kuin metallinkin parista. Vaikka kokoonpano on kasvanut vuosien varrella nuoresta glam rock -tulokkaasta suoraviivaisemmaksi isompien lavojen rockiksi, Uniklubin viehätys perustuu nimenomaan heidän kahteen puoleensa. Toisaalta herkkään ilmaisuun, toisaalta ajoittain jopa punkiksi äityvään kitararockiin. Ehkä siinä on myös syy siihen, että yhä uudet sukupolvet löytävät yhtyeen ja venyttävät kuulijakunnan ikähaitaria koko ajan laajemmaksi, vanhojen fanien pysyessä samaan aikaan klubissa mukana.
Uniklubi Klubilla 13.2.2027
- Liput 29€/32€
- K-18
- Shöy 21 jälkeen
Lippukaupassamme maksat pääsyliput nopeasti ja turvallisesti, käytössä myös kulttuuriedut ePassi ja Edenred 🤘

![]()
HUOM! Edenred -maksut seuraavasti:
- Etsi edun tarjoajan mobiilisovelluksesta ”Parhaat Bileet” -toimipaikka (Tuulentie, Oulu)
Virike-etu > Mobiilimaksut - Syötä lipun hinta + 2,50 eur käsittelymaksu
- Onnistuneen maksun jälkeen lähetä info@parhaatbileet.fi osoitteeseen nimesi ja tieto mihin tapahtumaan ostit lipun
- Tarkistettuamme maksun, lähetämme pääsylippusi sähköpostiisi kahden arkipäivän kuluessa
Mahdollisissa ongelmatilanteissa voit olla yhteydessä info@parhaatbileet.fi.
Voit myös siirtyä suoraan Edenred -palveluun oheisen napin kautta, jolloin maksusi kohdistuu automaattisesti käyttöpaikkaamme. Muistathan lähettää meille sähköpostilla tiedon maksusta, niin lähetämme oikean lipun oikeaan osoitteeseen. ePassi maksutapa on valittavana normaalisti verkkokaupan kassalla. 😎
Toppila Klubi on Oulun kovimpia keikkapaikkoja!
Tutustu Toppila Klubin laadukkaaseen keikkatarjontaan ja hanki ennakkoliput huikeille keikoille parhaatbileet.fi sivustolta! Klubin tulevat keikat löydät täältä. Mahtavien keikkojen lisäksi Toppila Klubi on tunnettu mm. legendaarisen hyvistä sapuskoista ja loistavasta karaokepuolesta. Toppila Klubiin ja sen palveluihin voit tutustua tarkemmin kotisivuilla www.toppilaklubi.fi