19 syyskuuta @ 21:00 – 23:59

Mustakangas, Väisänen & Janne Aslak feat. Mika S.
Martiniemen Kerhola 19.9.2026
KOLME HAUKIPUTAALAISTA LAULUNTEKIJÄÄ – YKSI ILTA KERHOLALLA 
Lauantaina 19.9. Martinniemen Kerholassa kuullaan kolmea Haukiputaalta lähtöisin olevaa lauluntekijää – kolmea erilaista ääntä, tarinaa ja tapaa tehdä musiikkia. Luvassa on paikallista musiikkia suoraan tekijöiltä itseltään: kuplettia, lauluntekijätunnelmaa ja juurevaa rockia. 
VÄISÄNEN – mies ja kitara
Oululainen kuplettilaulaja, jolla on rento ja omaleimainen ote niin elämään kuin kuolemaankin. Väisänen kertoo tarinoita, jotka jäävät mieleen.
JANNE ASLAK – duo feat. Mika S.
Artisti. Laulaja-lauluntekijä. Rokkari.
Janne Aslak saapuu Kerholalle duona yhdessä Mika S.:n kanssa.
Janne Aslak saapuu Kerholalle duona yhdessä Mika S.:n kanssa.
MUSTAKANGAS – bändikeikka
Iloisia ja synkkiä tarinoita, joiden taustalla soi juureva rock. Tällä kertaa lavalle nousee koko bändi.
Tule kuuntelemaan, viihtymään ja kannattamaan paikallista musiikkia.
Kolme lauluntekijää. Kolme erilaista tarinaa. Yksi ilta Kerholalla.
Lippukaupassamme maksat pääsyliput nopeasti ja turvallisesti, käytössä myös kulttuuriedut ePassi ja Edenred 🤘

![]()
HUOM! Edenred -maksut seuraavasti:
- Etsi edun tarjoajan mobiilisovelluksesta ”Parhaat Bileet” -toimipaikka (Tuulentie, Oulu)
Virike-etu > Mobiilimaksut - Syötä lipun hinta + 2,50 eur käsittelymaksu
- Onnistuneen maksun jälkeen lähetä info@parhaatbileet.fi osoitteeseen nimesi ja tieto mihin tapahtumaan ostit lipun
- Tarkistettuamme maksun, lähetämme pääsylippusi sähköpostiisi kahden arkipäivän kuluessa
Mahdollisissa ongelmatilanteissa voit olla yhteydessä info@parhaatbileet.fi.
Voit myös siirtyä suoraan Edenred -palveluun oheisen napin kautta, jolloin maksusi kohdistuu automaattisesti käyttöpaikkaamme. Muistathan lähettää meille sähköpostilla tiedon maksusta, niin lähetämme oikean lipun oikeaan osoitteeseen. ePassi maksutapa on valittavana normaalisti verkkokaupan kassalla. 😎